Mahjong

Piristymisen merkit

 

Suomessa on talouden suhteen alkanut kuulua kummia myönteisiä ynähtelyja.

Lehdissä yhä useammin näkee juttuja talouden hienoisesta piristymisestä.  No, tämmöselle kansan syvissä riveissä tallustavalle kohentuminen vielä isommin näy mutta tutkijoille ja muille viisaille on merkit havaittavissa .

Jokunen nosturi jo näkyy kaupunkikuvassa ja se on aina hyvän merkki.

Saattaa käydä niin kuin yleensäkin että nousu alkaa pääkaupungista mutta kyllä se sieltä leviää myös maakuntiin kunhan ensin ”koneet” käynnistyvät oikeasti.

 

Työpaikkojakin on kuulemma jo enemmän tarjolla kuin viimme vuonna alkuvuodesta ja sen jo luulisi vetävän suuta korviin useammallakin.  Nimenomaan palkansaajien tarve on kuulemma lisääntynyt ja sehän tarkottaa että yrittäjilläkin on pieniä valonpilkkeitä näkyvissä, eihän ne muutoin palkollisia suunnittelisi lisätä.

 

Autoja ostetaan mahottomasti .  Ensirekisteröinnit on kohentuneet 13 rosenttia henkilöautopuolella viimme vuodesta.  No, siihen tietysti vaikuttaa autoveron lasku joten se ei ehkä kaikille tullut yllätyksenä.

 

Asuntokauppa on piristyny rutosti.  Vaikka rahat on tiukilla niin asuntohan se täytyy suurinpiirtein jokaisella olla ja vallankin rivitalon pätkät on nyt käynneet hyvin kaupaksi.  Eikä pelekästään uudet asunnot vaan nyt ostetaan ja myydään myös vanhoja petin paikkoja.

 

Ja kaljan lipittäjiä ootellaan taas terasseille vaikka samalla pijätellään hengitystä että mitä tulee meinaamaan kovempien kaljojen tulo kyläkauppaan. Ravintolanpitäjillä on kovat odotuksen kesän myynnistä ja jos tulee kuuma kesä niin kyllähän se juoma maittaa ja ruoka.  Naimisiinhan miehet ja naiset menevät keskenään nimenomaan kesällä ja niissä kinkereissä kyllä samppakalja kelpaa joten ei huolta Alkollakaan, hyvin menee mutta menköön.

 

Taksitolpalla on selevät pirkistymisen merkit näkynny pitkin kevättä ja näyttää että montun pohja silläkin mittarilla on ohitettu.  Pian taas lähetään taksilla Tampereelta Oulun kautta Turkuun.

 

Rakentamisen ryhdistäytyminen vaikuttaa selkeästi myös kuljetustarpeiden lisääntymiseen ja niimpa kuorma-autoja vilahteleekin entistä useammin maanteillä.  Tieväylien kunnostusbuumi myös edesauttaa kuljetusurakoitsijoita tienaamaan leipänsä työllään.  Vähäiseksi ei voi sanoa myöskään vallankin maaseuduilla sitä vaikutusta mikä metsäteollisuuden investointi-innostuksella on elinkeinoelämän vireyteen.

 

Kasvu on alkanut ja sen voi odotella jatkuvan loppuvuodestakin ja ensi vuonna se vaan kiihtyy.

 

Semmosta se on meittien tämmösten miesten.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Pitkästippä meinaat taksilla matkustella, kun sinulla pyyhkii hyvin.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Ratiossa oli joskus semmonen ohjelma "Taksitolpalla" jossa taksimiehet veisteli juttuja. En löytäny linkkijä mistään mutta siinä ne usein sanoivat lähtevänsä vaikka "lahen kautta rovaniemelle". Siitä tuo on varastettu.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Tämä on väärin ! Väärin ennustettu. Propagandaa, salailua ja tilastojen vääristelyä ! Näin ei voi tapahtua ilman vasemmiston hallitusvastuuta. Vaadimme pääministerin tiedonantoa ! Teemme välikysymyksen !

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Niin onkin mutta kuitenkin !
Välillinen kysymys oli paikallaan.
Liekkö myös sitä rassismia ?

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

Jos nämä "piristymiset" tarkoittavat kulutuksen kasvua (autot, asunnot) niin se on velalla tapahtuvaa. Tuonti kasvaa, vienti ei. Voisi verrata toistensa paitojen pesemiseen.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Jep, semmonen vaara siinä onkin että "toisten paitoja vain pestään" ja sillä ei pitkälle eletä. On kuitenkin huomioitava että tällaisia mittareita on seurattava ja niistä saadaan ensimmäiset merkit koskapa jos täydellinen apatia valtaa meidät niin paidatkin jätetään pesemättä.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

"Kun painuvi päät tämän kansan muun, niin me jääkärit uskomme yhä"!

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #5

Aukase vähäsen, minen ymmärtäny yhteyttä noin äkikseltään vaikka hieno runohan se on.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #8
Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #9

Se on meille syntisille aina tarpeen ja välttämätöin.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Tämä nyt on ihmeellinen sattuma että laatumediakin on ollut huomaavinaan samansuuntaista kehitystä.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/196159-107-600-avo...
"Lisäksi Suomen suurin työttömyyskassa YTK kertoi eilen, että sen jäsenten työttömyys on laskenut ympäri Suomea. Työllisyys on parantunut jokaisessa 19 maakunnassa huhtikuussa.

– Tänä vuonna sekä tammikuussa että huhtikuussa jäsenistömme työttömyysprosentti on ollut pienempi kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna. Mahdollinen syy voi olla soviteltavien päivärahojen määrän kasvussa, se tarkoittaa myös sitä, että jäsenillämme on aiempaa enemmän työtä, pohtii YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen tiedotteessa."

Toimituksen poiminnat