Mahjong

Suomelle arvioidaan olevan mahdollisuudet yli 70 miljardin jättipottiin

Ei huono näkymä näin synkkänä aikana.

 Hienoa että meillä sentään on teollisuusaloja joilla on mahdollisuuksia menestyä ja saada tilauksia, kaikkihan on kuitenkin kiinni kilpailukyvystämme.  No, onneksi meillä on hallitus joka tekee tämänkin asian eteen jatkuvasti työtä eikä vain hauku kapitalisteja. 

Tämänsorttiset uutiset kertovat siitä että suomalaiset pystyvät muuhunkin kuin vain pesemään toistensa paitoja, vaikkei pesulatoiminta ainakaan toistaiseksi ole vielä pahemmin kenenkään hampaissa ollutkaan.   

Finnpro arvioi että Suomen laivanrakennuksella on seuraavan kymmenen vuoden aikana mahdollisuudet 70 miljardin euron laivakauppoihin.  Siinon niin iso luku ettei sitä oppikoulupohjalla etes osaa lumeroilla kirjottaa.

Arvioon sisältyvät uudet laivatilaukset koostuvat uusista risteilijäaluksista, matkustajalaivoista, ro-ro-aluksista, ropax-aluksista, ferry-aluksista, jäänmurtajista, jäissä kulkevista erikoisaluksista sekä muutostöistä vanhoihin risteilijä- ja matkustaja-aluksiin.

Finpron mukaan maailmalla on tällä hetkellä tilauksessa 78 uutta risteilyalusta esisopimukset mukaan luettuna.

– Suomalaisen meriteollisuuden vientipotentiaaliksi seuraavan kymmenen vuoden aikana voidaan laskea kymmeniä miljardeja euroa, Finpron Maritime and Offshore from Finland -kasvuohjelman johtaja Ulla Lainio sanoo

Lainion mukaan vientiponnistelut keskittyvät erityisesti markkinoille, joilla rakennetaan suomalaiseen osaamiseen sopivia laivoja. Näitä ovat Venäjä, Saksa, Norja, Ranska, Yhdysvallat ja Aasia.

Jokin aika sitten kirjoitin Suomen piristymisen merkeistä ,tämänkin voisi lisätä niihin valoisiin merkkeihin joita pikkuhiljaa alkaa pulpahtelemaaan pintaan.  Olisi ehkä kuljetusalankin syytä soutaa yhteistä venettämme ja unohtaa joksikin aikaa riidan kylväminen ja vastustaminen.  Vihervasemmistolle lienee turhaa esittää tällaista toivetta.

Muitakin mieluisia uutistietoja on, joten pikkuhiljaa voi sitä mutruhuulta hellittää ja alkaa vetelemään suupieliä ylöspäin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Toimituksen poiminnat